lauantai 12. tammikuuta 2013

Meillä on peltikatto ja pakkelia seinässä!

Meillä on peltikatto!!! Alkoi jo mennä hermo totaalisesti ja olikin tarkoitus että Ile soittaa peltimiesten perään (ties monennenko kerran). Torstaina sitten yhtäkkiä olikin miehet tontilla ja perjantaina tuli tallin katto valmiiksi. Hiphei! Yksi asia taas saatettu loppuun. Laskua odotellessa...suuri on houkutus maksella laskua samaan tahtiin kun kattoa tehtiin. Vähän silloin ja vähän tällöin...


Tänään päästiin lauantain kunniaksi taas molemmat hommiin. Ile ja Kalle kävivät aamulla kiekkokoulussa.Sillä aikaa minä lähdin jo kävellen tontille ja Kasper sai nukahtaa päiväunille kärryyn.

Muutaman päivän ajan on sekä sähkömies, että putkimies touhanneet tontilla, joten siivoamisella sai aloittaa. Lakaisin ja järjestelin.

Hiukan hilpeyttä herätti ilmastointimiehen housut jotka oli lattialla juuri siihen mihin hän oli ne riisunut! Harmi, että siivosin ne kyllä seinälle naulaan, olisihan se ollut kätevää astella työmaalle tullessa taas suoraan housuihin ;) Mutta ei niitä oikein lattialle voinut jättää kun puukkokin sojotti takataskusta!




Pyykkikuilutilanteesta sen verran, että ilmastointiputkia päädyttiin loppujen lopuksi siirtämään. Hiukan se vaati rouvalta jalan poljentaa ja taisi pari kyyneltäkin jo vierähtää yhtenä iltana. Ja onneksi se sitten onnistui. Nyt tuolla putken ja puupalkin välissä on juuri sopivasti tila 250mm putkelle jota pitkin pyykit sujahtaa alas. 
 


Kalle meni tänään kiekkokoulun jälkeen hoitokaverin luokse. Minun oli tarkoitus tehdä hommia sen aikaa kun Kasper nukkuu. Päivän varsinainen homma oli aloittaa seinien pakkelointi. No niinhän siinä tietenkin kävi, että tämä päiväunien nukkuja heräsi ennen aikojaan, juuri kun olin saanut ensimmäiset vedot pakkelia seinään. Hyvin kaveri kuitenkin viihtyi ja kello taisi loppujen lopuksi olla neljä kun lähdettiin kotiin syömään! Ongelmia aiheutti vain se, että menin nappaamaan yhden rusinan herran askista ennenkuin ojensin sen hänelle! Kauhea huuto ja poru siitä väsyneellä tuli.. Tuli vielä kahden tunnin päästäkin käsi ojossa pyytämään " Äiti, anna se rusina takasin!"



Myös Jetan porukka käväisi eilen korjaamassa virheensä. Nyt on seinässä lisäkoolaus kuten kuuluukin ja oikeassa ylänurkassa eristeet jotka oli unohtunut laittaa. Hienosti hoitivat asian! Nyt täytyy vielä meidän vastaavan mestarin tulla tarkistamaan täytyykö kantava seinä tukea lisäksi jotenkin siihen tehtyjen läpivientien vuoksi.

Nyt ei ole enää seinässä pykälää :)

 Tässä alla minun päivän työni. Olisihan tämän homman voinut aloittaa jostain vähemmän näkyvästä tilasta, jotta aloittelijan huono työnjälki ei jää näkyviin. Toisaalta ajattelin sen niin, että tämä seinä on ikkunoiden vuoksi niin rikkonainen, ettei tästä pienet virheet erotu samoin kuin suuresta suorasta seinästä. 



 Ongelma oli sama kuin muutama vuosi sitten kotona seinää tasoittaessani. Saumausnauha tahtoi jäädä kuprulle vaikka mitä teki. Aloin miettiä, että josko nauhaa kostuttaisi ennen seinään laittoa ja googlekin kertoi osan ihmisistä niin tekevän. Kahta leirikuntaa tuntui tässäkin asiassa olevan, mutta nyt on todettu että kuivalla ei onnistuu niin koitan seuraavaksi kostealla. Näin oli eräs ystävänikin kuulemma tehnyt ja hyvin oli onnistunut!




 Alkuviikosta meille asennettiin myös lattialämmitysputket yläkertaan!
Niistä otin paljon kuvia joka suunnasta, siltä varalta että joskus tarvitaan jostain syystä tietoa missä kohdassa putket menevät.


Pakko mainita, että tällä viikolla vein myös ensimmäistä kertaa roskakuorman Stormossenille! Peräkärryn kanssa ajaminen kyllä sujuu mutta peruuttaminen ei onnistu. Mutta onneksi sen kärryn saa aina pukattua käsin parkkiin sinne mihin tahtoo ;)

3 kommenttia:

  1. Sulle on hömppähaaste mun blogissa :)

    VastaaPoista
  2. Tuo saumanauhan laittaminen on kyllä aivan hanurista..

    VastaaPoista
  3. Nyt oli kyllä Sanna niin aikaa vievä haaste, et saattaapi jäädä tekemättä! Otan sen asiaksi jos on joskus luppoaikaa :)

    VastaaPoista